Hiidenkirnut geologisena ilmiönä

Hiidenkirnuja on luetteloitu Suomessa noin 2 000 kappaletta. Niistä suurin osa on löydetty Etelä-Suomesta.
Pohjois-Suomesta tunnetaan vain muutamia hiidenkirnuja, joista tunnetuimmat sijaitsevat Sukulanrakan kalliolla, noin 20 km Rovaniemeltä lounaaseen olevassa Rautiosaaren kylässä. Se on yksi tunnetuimmista hiidenkirnualueista Suomessa. Kalliolla selvästi erottuvien kirnumaisten tai patamaisten onkaloiden keskellä on kolme huomattavan isokokoista ja valtakunnallisesti merkittävää luonnonmuistomerkkiä. Sukulanrakan hiidenkirnut syntyivät 10 500 – 11 000 vuotta sitten, kun voimakkaan paineen alaisena Muurolan suunnasta koilliseen kohti Jokkavaaraa virrannut jäätikköjoki kohtasi Sukulanrakan kalliokynnyksen. Jäätikköjokeen syntyi voimakkaita vesipyörteitä, jotka tempaisivat tunnelin seinämistä mukaansa kiviä ja hienompaa ainesta. Varsinkin diabaasikivistä syntyi hyvin kulutusta kestäviä jauhinkiviä, jotka vesipyörteessä pyöriessään porautuivat jään läpi alla olevaan heikosti hiovaa kulutusta kestävään kordieriitti-antofylliittikallioon. Vähitellen siihen syntyi pyöreitä kuiluja, hiidenkirnuja. Kun jäätikkö oheni ja sulamisvesivirtaus loppui, kehää kiertäneet hierinkivet pysähtyivät ja jäivät kirnun pohjalle. Kirnut täyttyivät osaksi irtomaalla ja kasvinjätteillä. 1960-luvun puolivälissä Sukulanrakan kalliolta kaivettiin esiin 30 erikokoista kirnumaista onkaloa, joista 14 on muodoltaan selviä hiidenkirnuja. Niiden lisäksi alueella on epätäydellisesti syntyneitä kirnumaisia koloja, puolikkaita kirnuja ja pyöreäksi hioutuneita kourumaisia kalliopintoja. Ne kaikki sijaitsevat varsin pienellä, noin 0,3 ha:n laajuisella alueella Sukulanrakan kallion päällä ja sen etelärinteellä.

Suurin hiidenkirnuista, joka on kansan suussa saanut nimen ”Paholaisen liemikirnu”, sijaitsee kallion eteläreunalla. Se on 15,4 metriä syvä ja suurin Suomesta löydetty hiidenkirnu. Kaiteen kohdalla sen läpimitta on leveimmillään 8,0 metriä ja kapeimmillaan 5,7 metriä. Hiidenkirnun eteläseinämä puuttuu lähes kokonaan. Ilmeisesti mannerjää lohkaisi sen pois. Kirnun pohjalla on yleensä sadevettä. Keväällä 2002 se pumpattiin tyhjäksi ja pohja puhdistettiin. Sieltä löytyi kaksi pienempää, noin 1,5 metrin läpimittaista hiidenkirnua.

Suuren hiidenkirnun yläpuolella kallion rinteellä on 8,7 m syvä hiidenkirnu, ”Ison hiiden piilopirtti”, joka on leveimmillään 6,4 metriä ja kapeimmillaan 3,6 metriä. Sen hyvin hioutuneissa seinämissä näkyy kierteitä ja ulos työntyviä ulokkeita.

Kolmas isoista hiidenkirnuista, ”Piispa Hemmingin kirnu”, on edellisten koillispuolella. Se on 10,1 metriä syvä onkalo, jonka seinämissä on hyvin kehittyneitä kierteitä. Sen suurin läpimitta on 2,4 metriä, ja rautatikkaiden yläpäässä kirnun suuaukko on kapeimmillaan vain 1,5 metriä. Kirnun juurella on sen pohjalta nostettuja pyöristyneitä jauhinkiviä. Alueen muut hiidenkirnut ovat huomattavasti pienempiä ja maljamaisempia. Ne ovat 0,5–2 metriä syviä ja läpimitaltaan 0,8–2 metriä.